Tyttö teki kopiot 6 000 euron Louboutineista 40 eurolla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Erityisesti Yhdysvalloissa monille nuorille naisille koulujen päättäjäistanssit ovat vuoden kohokohta. Eräs nuori nainen oli haaveillut Christian Louboutinin suunnittelemien kenkien omistamisesta juhlia varten. Kalliin hintansa takia muotiluomusten ostaminen ei tullut kysymykseenkään.

Prom Shoes

Lähes 6.000 euron arvoisten kenkien pitäminen oli siten vain kaukainen haave nuorelle neitokaiselle. Kunnes hänen sisarensa päätti yllättää hänet. Reddit-käyttäjä on jakanut netissä kuvia tuunatuista korkokengistä, jotka muistuttavat Louboutinin kenkiä. Nainen onnistui tekemään tavallisista korkokengistä muotiluomusten kopiot pienellä askartelulla. Näyttävät teko-Louboutinit tulivat kustantamaan vain 42 dollaria.

Sisaren ilahduttava yllätys on varmasti saanut teinitytön liikuttuneeksi. Kengillä hän voi loistaa päättäjäistansseissa illan kuningattarena, eikä kukaan varmastikaan huomaa eroa aitojen Louboutinien välillä. Tarina on kuin tosielämän tuhkimosta, jossa hyvä haltijatar-sisko loihti sisarelleen kengät juhlia varten.

Uusimmat