Haukottelu voi olla merkki vakavasta ongelmasta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Jotkut ihmiset haukottelevat jatkuvasti ja moni voi tuntea itsensä väsyneeksi pitkistä ja hyvin nukutuista yöunista huolimatta. Lääkäri Roger Henderson paljastaa, että jatkuva haukottelu ei välttämättä kerro väsymyksestä vaan nestehukasta.

Henderson kertoo Metro-lehden mukaan näkevänsä jatkuvasti potilaita, jotka tuntevat itsensä väsyneeksi ja haukottelevat jatkuvasti. Haukotteleminen voi olla välillä kiusallista, koska se näyttää muille siltä, että henkilö on pitkästynyt tai väsynyt, mutta aina asia ei ole näin.

Nestehukka ja liian vähäinen vedenjuonti on monien kohdalla syy jatkuvaan haukottelemiseen. Henderson muistuttaakin, että yleisten kehotusten mukaan naisten pitäisi juoda 1,6 litraa ja miesten noin kaksi litraa vettä päivän aikana. Määrää täytyy myös nostaa jos urheilee ja hikoilee päivän aikana.