Rahankäytön ja seksin välillä odottamaton yhteys

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Rahaa ja varallisuuteen liittyviä asioita käsittelevä Money-verkkosivusto tutki miten paljon pariskunnat luottivat toisiinsa raha-asioissa ja miten se vaikutti heidän elämäänsä. Saatujen tulosten mukaan raha-asioissa luottaminen vaikuttaa pariskuntien seksielämään positiivisesti.

Tutkimuksessa ei ollut kyse siitä, että varakkailla pariskunnilla olisi ollut parempi seksielämä vaan nimenomaan siitä, että yhdessä rahaa käyttävillä ja päätöksiä tekevillä pariskunnilla meni paremmin. Niissä parisuhteissa oli vähiten seksiä, joissa kumppanit eivät luottaneet täysin toisiinsa raha-asioissa.

Nuoremmille pariskunnille tärkeää oli se, että isoista hankinnoista ja heräteostoksista voidaan puhua ja sopia yhdessä. Vanhemmilla pariskunnilla yhteiset sijoitukset toivat heitä lähemmäs ja saivat heidän seksuaaliset viettinsä heräämään. Kummassakin tapauksessa kyse oli loppujen lopuksi siitä, että kummatkin osapuolet tunsivat olevansa tasavertaisia.