Varas murtautui autoon – jätti 1 000 000 dollarin lottokupongin!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Seattlelaisella pariskunnalla kävi uskomaton tuuri, sillä heidän autostaan löytyi miljoonan dollarin lottovoittokuponki. Pari kävi tarkistamassa autossaan lojuneen lottokupongin, sillä se oli ainoa esine, joka oli jätetty autoon murron jäljiltä.

Pariskunnan henkilöautoon murtautunut varas oli nimittäin vienyt autosta kaiken, mitä hän oli löytänyt. Muun muassa parin aurinkolasit olivat kelvanneet rikolliselle. Varas oli kuitenkin jättänyt ilmeisen vahingossa autoon pariskunnan ostaman lottokupongin. Oli onni onnettomuudessa, että varas ei ollut kiinnostunut lotosta.

Daily Mail -lehden mukaan pari on aikonut lahjoittaa voitostaan 10.000 dollaria Iman’s Store -lähikaupalle, sillä he olivat ostaneet voittokuponkinsa sieltä. Vaikuttaisi siltä, että varas teki pariskunnalle palveluksen, sillä he eivät todennäköisesti olisi edes muistaneet tarkistaa lottoaan, ellei se olisi ollut ainoa esine, jonka varas jätti autoon.

Uusimmat