Mitä ihmettä?! Jack Bauer ei mukana uudella 24-kaudella

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosittu 24-televisiosarja kertoi Kiefer Sutherlandin esittämästä Jack Bauerista, joka pelasti Yhdysvallat kerta toisensa jälkeen terroristien kynsistä. Vuonna 2010 loppunut sarja sai viime vuonna jatkoa Suomessa nimellä 24 – Lontoo esitetyn minisarjan muodossa.

Nyt Fox-televisiokanava on tuottamassa jälleen jatkoa 24-sarjalle. Jack Bauerin fanit joutuvat kuitenkin pettymään, sillä Kiefer Sutherlandin esittämä hahmo ei ole mukana uudessa sarjassa. Sen sijaan pääosassa tullaan näkemään uusi, nuorempi agentti, joka taistelee terroristeja vastaan vanhemman naispuolisen agentin kanssa.

TV Line -sivuston mukaan on mahdollista, että Jack Bauer ja Yvonne Strahovskin esittämä Kate Morgan tulevat vilahtamaan uudessa sarjassa. Tuottaja Howard Gordon kertoo, että uusi 24 tulee noudattelemaan alkuperäisen sarjan henkeä uudistuksista huolimatta.