Kirjaimia katosi katukuvasta mystisesti – sitten paljastui miksi

Viihdeuutiset · Annika Kela

Brittejä on viime aikoina ihmetyttänyt tempaus, jonka seurauksena katukuvasta katosi A-, B- ja O-kirjaimet. Kirjaimia katosi osoitekylteistä suuriin mainoskyltteihin. Monet luulivat aluksi syyn olevan vandalismissa, mutta sitten ihmisille alkoi valjeta mistä oli kyse.

Britannian julkinen terveydenhuolto oli toteuttanut mittavan kampanjan, jonka tarkoituksena oli kertoa kansalaisille, että A-, B- ja O-veriryhmistä oli pulaa. Kampanjan toteutus oli onnistunut täydellisesti, sillä kirjainten puuttuminen katukuvasta oli saanut ihmiset hämilleen.

Missing Type -kampanjan tärkein tehtävä oli hankkia vapaaehtoisia verenluovuttajia 204.000 verenluovuttajan tilalle, jotka eivät voi enää luovuttaa. Kampanjan ansiosta luovuttajien määrä on lähtenyt kasvuun. Englannissa toteutettu kampanja on myös hyvä muistutus suomalaisille, sillä luovuttamalla verta voi pelastaa henkiä.