Nunnat jumiutuivat päiväkausiksi hissiin – selvisivät rukoilemalla?

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kaksi nunnaa oli äskettäin ajautunut tukalaan ja hengenvaaralliseen tilanteeseen, kun sähkökatkos yllätti kesken hissimatkan. Roomassa vierailleet sisaret jäivät hissiin jumiin laajan sähkökatkon takia, joka kaiken lisäksi sattui paahtavien helteiden aikaan.

Katoliset maristi-sisaret tiesivät, että he saattaisivat joutua odottamaan pelastusta pitkään. Nunnilla ei ollut hississä vettä eikä ruokaa. Vaikka sähköt lopulta palautuivat, ei hissi lähtenyt siitä huolimatta liikkeelle. Nunnat olivat kuumassa hississä jumissa yli viikonlopun, sillä kukaan ei kuullut heidän avunhuutojaan.

Maanantaina pelastuslaitos riensi pelastamaan heidät. Nunnien selviytymistä on pidetty ihmeenä. Toinen nunnista oli irlantilainen ja toinen uusiseelantilainen. Metro-lehden mukaan naiset kiidätettiin sairaalaan vakavan nestehukan takia. ANSA -uutiskanavan mukaan nunnat olivat rukoilleet läpi viikonlopun pelastumisensa puolesta ja kuin ihmeen kaupalla he selvisivät hengissä.