Roviolle merkittävä sopimus – Angry Birds -legot tulevat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Angry Birds -brändi sai alkunsa Rovio-yhtiön kehittelemistä mobiilipeleistä. Sittemmin markkinoilla on nähty runsain määrin erilaisia peleihin pohjautuvia oheistuottaita. Taannoin paljastettiin, että suunnitteilla on myös tietokoneanimaation keinoin toteutettava Angry Birds -elokuva.

Nyt Rovio on paljastanut aloittavansa yhteistyön tanskalaisen leluyhtiö Legon kanssa. Markkininoilla tullaan tulevaisuudessa näkemään Angry Birds -aiheisia Legosarjoja. Reuters-uutistoimiston mukaan Legojen odotetaan ilmestyvän kauppojen hyllyille keväällä 2016, jolloin myös hahmoihin perustuvan elokuvan on määrä saada ensi-iltansa.

Angry Birds -brändin suosion uutisoidaan hiipuneen viime aikoina, eivätkä Rovion uudet pelit ole olleet edeltäjänsä kaltaisia hittejä. Yhtiö irtisanoi loppuvuodesta noin 110 työntekijää. Rovio toivoo tulevan elokuvan palauttavan Angry Birdsin suosion jälleen nousuun.