Tutkimus: Tablet-tietokoneilla leikkivistä vauvoista muita fiksumpia

Digi Lifestyle · Annukka Heikkilä

Lasten viihdyttäminen tablet-tietokoneen tai television avulla jakaa vanhempien mielipiteitä. Osa on sitä mieltä, että lapsen kanssa pitää olla ja leikkiä niin, että lapsi tekee jotain käsillään ja joutuu mielikuvituksensa avulla keksimään erilaisia leikkejä.

Kuvaruutua tuijottaessa lapsi on passiivisempi tai ainakin näyttää siltä, mutta uuden tutkimuksen mukaan asia onkin toisin. Lontoon yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lasten tulisi jo vauva- ja taaperoikäisistä asti antaa leikkiä tabletilla. Tabletilla pelaaminen ja sen tutkiminen kehittää tutkimuksen mukaan lasten aivoja enemmän kuin esimerkiksi kirjat.

Tutkimusta johtanut professori Annette Karmiloff-Smith kertoi the Sunday Times -lehdelle, miksi tabletit ovat kirjoja parempia lasten mielen kehittymisessä. Kirjat ovat staattisia ja vauvoja kiinnostaa kirjoissa lähinnä sivuista kuuluva ääni, sivun kääntäminen tai sen repiminen. Vauvojen visuaalinen systeemi herää ja kehittyy liikkeen näkemisestä.

Tutkimusta tehtiin testaamalla vauvoja, jotka olivat iältään puolivuotiaista vajaan vuoden ikäisiä. Tutkimuksessa vauvojen tuli tunnistaa numeroita ja kävi ilmi, että tabletilla opetelleet oppivat paljon nopeammin tunnistamaan numerot kuin kirjoja katselleet. Toisaalta erilaisia tutkimuksia on tehty myös siitä, että tabletin ruudun valo on haitallista vauvojen silmille, joten asialla on myös kääntöpuolensa.