Raju väite: One Direction -tähdeltä kiellettiin soolomateriaalin julkaisu

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

One Direction -fanit järkyttyivät huhtikuussa, kun yhtyeeseen kuulunut Zayn Malik ilmoitti jättävänsä bändin. Tähti kertoi haluavansa viettää normaalia 22-vuotiaan nuoren miehen elämää, tosin mies nähtiin pian päätöksen jälkeen studiossa nauhoittamassa soolokappaletta Naughty Boyn avustuksella.

Tuoreen paljastuksen mukaan ex-poikabändiläinen ei kuitenkaan saa julkaista soolomateriaalia virallisesti seuraavaan kahteen vuoteen. Zayn Malikin kanssa yhteistyötä tehnyt räppäri Mic Righteous kertoo Facebook-avautumisessaan, että kiellon taustalla on One Directionin levy-yhtiö.

Mic Righteousin mukaan hän joutui ongelmiin vuodettuaan internetiin Malikin kanssa tekemänsä cover-version Rae Sremmurdin No Type -kappaleesta. Zayn Malikin soololevyn huhuttiin aikaisemmin ilmestyvän vuonna 2016. Mikäli Mic Righteousin väitteet ovat totta, joutuvat fanit odottamaan miehen sooloalbumia vielä jonkun tovin.