Lapsi väsähti kesken kauppareissun – tuttu näky lapsiperheille?

Viihdeuutiset · Annika Kela

Eräs perheenäiti on kuvannut kotivideon tavanomaisesta kauppareissustaan. Huvittavalla videolla äiti vetää perässään väsähtänyttä lastaan. Kauppareissu oli uuvuttanut pienokaisen ja hän oli protestiksi valunut maahan makaamaan. 

Perheenäidille väsyneen lapsen käytös oli tuttua. Niinpä hän veti lastaan perässään kierrellessään hyllyjen väläissä. Kun pienokainen lopulta nosti päänsä ylös, alkoi hän hymyillä kameralle. Video osoitti, että lapsesta oli ilmeisesti huvittavaa esittää velttoa kaupassa.

Äiti ei provosoitunut lapsensa erikoisesta käyttäytymisestä vaan jatkoi asioidensa hoitamista kaupassa. Youtubessa-julkaistun videon tiedoissa äiti kertoi kotivideon olevan vain harmitonta huumoria. Pienillä lapsilla on tapana osoittaa mieltään ikävystyttävissä tilanteissa. Jotkut kiukuttelevat, jotkut itkevät ja jotkut vain velttoilevat.

Uusimmat