Gwyneth Paltrow haastettiin pärjäämään viikko 16 punnalla – ei onnistunut

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kokki Mario Batali New Yorkin ruokapankista haastoi näyttelijätähti Gwyneth Paltrown lähtemään mukaan haasteeseen, jossa hänen piti pärjätä 16 punnalla, eli noin 22 eurolla viikon ajan.

Rahasumma on sama, jonka keskiverto vähempituloinen amerikkalainen käyttää viikossa ruokaan. Gwyneth Paltrow selvisi haasteessa neljä päivää ennen kuin hän luovutti. On toki hieman noloa, että Paltrow epäonnistui haasteessa, mutta samalla hän teki selväksi erään tärkeän yksityiskohdan.

Paltrow ei epäonnistunut siksi, että hän olisi halunnut ostaa kalliita luksustuotteita vaan siksi, että rahat eivät riittäneet terveelliseen perusruokaan.

Monet amerikkalaiset syövät huonosti, koska he etsivät markettien hyllyiltä halvimmat säilykkeet, einekset ja kuivatuotteet. Metro-lehti kertoo Paltrown halunneen muutaman päivän kokeilun jälkeen ostaa kanaa, kasviksia, vihanneksia, avokadoja sekä pussillisen lakritsia, mikä sai hänet epäonnistumaan haasteessa.