Koira hyppäsi vesiliukumäkeen – riemulla ei rajaa!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koirat rakastavat leikkimistä ja ajan viettämistä oman perheen kanssa. Lasten leikkiessä ulkona koirat harvoin malttavat olla lähtemättä mukaan. Nyt videolla nähdään hauska tapaus, jossa perheen koira on ottanut lasten vesiliukumäen haltuunsa.

Dwayne Bergeron on julkaissut YouTube-tilillään videon, jossa lapset leikkivät talon pihalla sijaitsevassa isossa vesiliukumäessä. Liukumäki on kuin pomppulinna ja myös perheen koira on innostunut siitä.

Milo-niminen koira laskee vesiliukumäkeä alas eikä malttaisi odottaa, että pääsee uudestaan laskemaan. Milo alkaa kiipeämään vesiliukumäen portaita takaisin ylös muita ohitellen ja näyttäisi nauttivan kesäisestä päivästä ulkona vähintään yhtä paljon kuin lapset.