NASA löysi Marsin pinnalta pyramidin: ”Ei ole optinen harha”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA on julkaissut viime vuosina runsaasti materiaalia, joka on peräisin Marsin pinnalla olevasta luotaimesta. Tuorein löydös on kuitenkin yksi erikoisimmista, sillä siinä Punaisen planeetan pinnalla nähdään erittäin yllättävä muodostelma.

NASA julkaisi Marsista Curiosity-luotaimen ikuistamia valokuvia, joissa näkyy selvästi pyramidin muotoinen muodostelma. Kuvia arvioineen ParanormalCruciblen mukaan kyse ei ole optisesta harhasta tai valon ja varjon muodostamasta harhakuvasta. Nyt paljastunut muodostelma on vain muutaman metrin kokoinen, mutta se voi olla vain osa suurempaa rakennelmaa.

Kuvat ovat omiaan lietsomaan jo aiemminkin esitettyjä teorioita pyramidien synnystä avaruuden asukkaiden toimesta, Exopolitics uutisoi. Hurjimpien väitteiden mukaan pyramidin löytyminen Marsista on osoitus siitä, että planeetalla on ollut joskus älyllistä elämää. Skeptikot taas pitävät muodostelmaa Marsin luonnon muokkaamana ja korostivat, että NASA ei ole julkaissut tarkempia valokuvia, vaikka se olisi ollut heidän mukaansa mahdollista.

NASA
NASA