Naiset meikkasivat ilman peiliä – tässä hervottomat tulokset

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Itsensä näkeminen peilistä on melko välttämätöntä meikkaamisen kannalta. Myös valo ja valon suunta ovat tärkeitä varsinkin tummaa meikkiä tehdessä, että silmämeikistä ei tule kummankin silmän kohdalla erivahvuiset.

Bustle laittoi naiset testiin ja katsoi, miten he suoriutuvat jokapäiväisistä meikkirutiineistaan ilman peiliä. Voiteiden levittäminen sujui melko ongelmitta, mutta erilaiset silmien rajaukset tuottivat ongelmia.

Kulmakarvojen piirtäminen osoittautui myös yllättävän hankalaksi ja ripsien taittaminen tuntui naisista ilman peiliä jopa vaaralliselta. Olemme nähneet aiemmin, miten sokea nainen meikkasi itsensä.

Hän tunsi omat kasvonsa todella hyvin ja teki meikkinsä uskomattomalla tarkkuudella. Lopputuloksesta tuli siisti ja luonnonkaunis. Naiset ovat kuitenkin tottuneet meikkaamaan näkemänsä perusteella, minkä vuoksi epäonnistuivat testissä ilman peiliä.

Uusimmat