Mies teki ulostepiirakan ja söi sen – häädettiin asunnostaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huonetovereitaan saa harvemmin itse valita. Joissain henkilöissä saattaa olla hieman kestämistä jos asumistavat, siivousrutiinit tai nukkumaanmenoajat poikkeavat paljon omista. Eräs Westonissa asuva mies on nyt saanut häädön

Miehen naispuolinen kämppäkaverinsa ilmoitti nimittäin vuokranantajalle miehen erikoisesta käyttäytymisestä. Tyttö kertoi Metro-lehdelle miehen asuneen hänen kanssaan kuukauden päivät ilman ongelmia. Miehen ainut pahe oli ollut kannabiksen polttaminen, mutta se ei ollut tyttöä pahemmin haitannut. Huumeesta johtuneet mielihalut olivat kuitenkin hänelle liikaa.

Tyttö oli haistanut keittiössä sanoinkuvaamattoman pahan hajun ja avannut uunin katsoakseen, mitä mies oli sinne laittanut. Tyttö oli nähnyt piirakkataikinan, joka oli täytetty ulosteella. Kun tyttö oli kysynyt mieheltä, mitä piiraan sisällä on, mies oli vastannut ruskean mönjän olevan taikakastiketta. Lopulta mies oli syönyt ulostepiirakkaa.

Asunnon vuokraaja oli Chapter 1 -nimisen järjestö, joka auttaa vähävaraisempia ihmisiä löytämään edullisen asunnon. Chapter 1 poisti miehen tytön asunnosta pahoittelujen kera heti sen jälkeen, kun tyttö oli tehnyt ilmoituksen hänen ulosteensyöntitottumuksistaan.

Uusimmat