Blockfestiin lisää VIP-lippuja: ”Hinnoissa ei ole Cheek-lisää”

Festarit · Stara.fi

Kaupunkifestivaali Blockfest on noussut tällä viikolla kesän puhutuimmaksi tapahtumaksi. Maanantaina festivaali tiedotti laajentuvansa Ratinan stadionille ja tänään tapahtuman tähdeksi vahvistettiin paluukeikan tekevä Cheek.

Blockfestin monipuolisen ohjelman muita tähtiä ovat esimerkiksi Wiz Khalifa, T.I., Mobb Deep, Elastinen ja Paperi T. Tapahtuman maanantaina keskeytetty lipunmyynti käynnistyy uudelleen huomenna kello 9.00. Festivaalille aiemmin ostettuja lippuja ei tarvitse vaihtaa uusiin, vaan ne käyvät sellaisinaan. Blockfest vahvisti hetki sitten Staralle, että Cheekin mukaantulo ei vaikuta lippuhintoihin.

– Hinnoissa ei ole pienintäkään Cheek-lisää. Meillä on jo aikaisemmin loppunut monivuotiselle, uskolliselle kävijäkunnallemme suunnattu early bird -myynti, jonka hinnat olivat voimassa vain toistaiseksi, Blockfestin vastaava tuottaja Kalle Kallonen kertoi Staralle.

Staran saamien tietojen mukaan Ratinan stadionilla esiintyy Cheekin lisäksi myös muita Blockfestin artisteja, sillä tapahtuman päälava rakentuu nyt stadionin kentälle. Tapahtumassa on lisäksi kaksi muutakin esiintymislavaa. Stadionin istumakatsomot eivät ole käytettävissä, sillä niitä käytetään osana tapahtuman visuaalista kokonaisuutta ja festaritunnelma säilytetään paremmin kenttätasolla.

Stadionille rakennetaan uudistuksen kokenut Exclusive VIP -alue, josta löytyy festarin parhaat näkymät. Myyntiin on vielä tulossa lisää Blockfestin VIP-lippuja, jotka vietiin maaliskuussa käsistä alle vuorokaudessa. Sittemmin VIP-lipuille on ollut valtava kysyntä. Tapahtuman laajentuminen stadionille mahdollistaa VIP-kiintiön kasvattamisen. Kaikkia lipputyyppejä on saatavilla Tiketistä, peruslippuja myy lisäksi Lippupalvelu.