Suomi noteerattiin maailmalla: ”Surkeasta konsertista rahat takaisin”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen kuluttajansuoja on aivan ylivertainen moniin muihin maihin verrattuna, ja äskettäin kuluttajariitalautakunta päätti, että asiakkaan on saatava rahat takaisin surkeasta keikasta. Nyt päätös on noteerattu näkyvästi ulkomailla.

Suomessa päätös koski Chuck Berryn vuonna 2013 järjestettyä konserttia, jossa artisti ei ollut enää elämänsä voimissa. Kuluttajariitalautakunta suositteli keikkajärjestäjää palauttamaan puolet konserttilipun hinnasta. Päätös oli historiallinen paitsi Suomessa myös kansainvälisesti. Siksi muun muassa mediajätit BBC ja Independent.

Kuluttajariitalautakunnan mukaan mistä tahansa konsertista ei kuitenkaan voi saada rahojaan takaisin, vaikka esiintyjä olisikin surkea. Tällaisia tilanteita ovat erityisesti festivaalit.

– Festivaaleilla on useita esiintyjiä, joten silloin pitää arvioida kokonaisuutta. Eri esiintyjien marssijärjestys vaikuttaa kokonaisuuteen. Pääesiintyjän täydellinen epäonnistuminen on tietysti kuluttajalle paljon suurempi asia kuin lämppärin epäonnistuminen, Pauli Ståhlberg kommentoi päätöstä Yleisradiolle.