Isän ja tyttären beatboxing-kisa – voittajasta ei epäilystä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pieni leikkimielinen kisailu perheenjäsenien kesken on sallittua. Kilpakumppanin jatkuva läsnäolo antaa useita mahdollisuuksia uusintaotteluille, jos aiempi tulos ei miellyttänyt. Nyt YouTube-videolla nähdään isä ja tytär, jotka kisaavat beatboxingin merkeissä.

Beatboxaus on isän ja tyttären yhteinen harrastus, jossa kumpikin on äärimmäisen hyvä. Videolla he ottavat mittaa toisistaan eikä tämä taida olla ensimmäinen kerta, kun kaksikko kisailee keskenään. Isä aloittaa mittelön todella upealla suorituksellaan, mutta tytär ei näytä kovinkaan vakuuttuneelta.

Isän lopettaessa oman vuoronsa, tytär naurahtaa väheksyen ja aloittaa oman beatboxauksensa itsevarmasti. Itsevarmuuden lähde käy katsojalle selväksi hyvin nopeasti, kun tytär on käyttänyt omasta vuorostaan muutaman sekunnin. Isällä ja tyttärellä kummallakin on mielettömän hieno taito, mutta tytär taisi viedä kuitenkin kisan voiton selkeästi viimeistään toisen vuoronsa aikana.