Wanaja Festival jyrähti käyntiin Hämeenlinnassa

Festarit · Terhi Piiroinen

Hämeenlinnassa vietettävän Wanaja Festivalin perjantai alkoi leppoisissa tunnelmissa. Vanajaveden rannalla sijaitseva rauhallinen Linnapuisto muuttui silmänräpäyksessä aurinkoiseksi festarialueeksi keräten väkeä vihreälle nurmelle tanssimaan.

Wanaja Festival on kompakti ja aikuiseen makuun soveltuva kesätapahtuma, joka tarjoilee kahdella lavalla suomalaisia suosikkiesiintyjiä.

Wanaja Festival, Kuva: Terhi Piiroinen, Stara
Wanaja Festival, Kuva: Terhi Piiroinen, Stara

Pienehköt, mutta hyvin järjestetyt festivaalit, kilpailevat oikeutetusti Suomen täyteen buukattujen viikonloppujen joukossa. Lyhyet välimatkat, pienet jonot ja keskeinen sijainti ovat kriteerejä, joista ollaan valmiita maksamaan – suosikkiesiintyjien näkemisen ja kuulemisen lisäksi.

Vaikka alkuillasta suurin osa festivaalikansasta vietti aikaansa lähinnä anniskelualueella, houkutteli lopulta Kaija Koo janoisimmatkin fanit lavan eteen laulamaan. Kaija Koon jälkeen esiintynyt Jukka Poika jatkoi tunnelman kohottamista, ja pakka räjähti lopullisesti Stam1nan esiintymisvuoron aikana.

– Lippuja on mennyt hyvin. Tämähän on jo perinne Hämeenlinnassa, kertoo tapahtuman promoottori Mikko Hansson festivaalin Facebook-sivulla.

Lauantaina festarikansaa odottaa vielä suurempi spektaakkeli, kun puiston valtaa Jari Sillanpää päiväkonsertillaan. Festivaalipäivään tulee mahtumaan myös aimo annos räminää ja räiskettä, ja lavoilla esiintyvät muun muassa Apulanta, Atomirotta, Olavi Uusivirta, Mokoma, Haloo Helsinki! ja Leningrad Cowboys.

Wanaja Festival, Kuva: Terhi Piiroinen, Stara
Wanaja Festival, Kuva: Terhi Piiroinen, Stara