Pankkiryöstösarja selvisi – ryöstäjä paljastui poliisiksi

Viihdeuutiset Toimittaja:

Yhdysvalloissa poliisin väkivaltaisuudet ja poliisien tappamat lukemattomat aseettomat ihmiset ovat muuttaneet kansalaisten suhtautumista viranomaisiin merkittävästi. Poliisien tehtailemille rikoksille ei näytä tulevan loppua, sillä jälleen on jäänyt kiinni yksi rikollinen poliisi.

Los Angelesin poliisi tutki Kaliforniassa tapahtunutta pankkiryöstöjen sarjaa, jossa Snowbird Bandit -lempinimen saanut ryöstäjä oli iskenyt pankkeihin ympäri osavaltiota. Lopulta tekijä saatiin kiinni Orange Countyssa, kun hänen omat perheenjäsenensä ilmoittivat viranomaisille epäilyistään. Perhe oli huomannut, että mies muistutti poliisin julkaisemia tuntomerkkejä.

Varsinainen yllätys tuli kuitenkin vasta pidätyshetkellä, sillä pankkiryöstäjä oli entinen poliisi, 70-vuotias Randolph Bruce Adair.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.