Pikku-Säteen perheelle sataa tukea: ”Muistin juuri olleeni velkaa”

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Iltalehti uutisoi eilen ensimmäisenä porilaisperheen traagisesta lomasta Turkissa, jossa äidin synnytys alkoi ennenaikaisesti ja siitä alkoi ihmisen pahin mahdollinen painajainen. Traagisten vaiheiden kautta takaisin Suomeen palannut perhe menetti lapsensa ja ajautui jättivelkoihin, kun matkavakuutus ei yllättäen kattanutkaan tapahtunutta.

Perheelle koitui tapauksesta lapsen menetyksen lisäksi kymmenientuhansien eurojen kulut muun muassa sairaalalennosta Suomeen. Suomen rahankeräyslain mukaan perhe ei saa pyytää julkisesti rahallista apua, eikä perheen ahdingon helpottamiseksi saa myöskään järjestää rahankeräystä ilman poliisihallituksen lupaa. Luvan saaminen kestäisi jopa kuukausia. Byrokratian kiemuroiden takia minkäänlaista rahankeräystä ei ole myöskään käynnistetty.

Stara kertoi eilen iltapäivällä perheen ahdingosta Facebook-sivullaan ja samalla mukaan lipsahti toimituksen inhimillisen virheen vuoksi myös verkossa levinnyt perheen tilinumero. Monet lukijat muistivat sen jälkeen unohtaneensa maksaa takaisin perheeltä aiemmin saamansa lainan, jonka he kiirehtivät heti maksamaan takaisin.

– Unohtunut maksaa velka! Asia korjattu. Voimia jatkoon! Ei voi kun ihmetellä miten tommosta voi tapahtua, eräs kommentoinut totesi.

– Minäkin maksoin äsken velka Jennille, toivottavasti tulee nopeasti perille, toinen kommentoija totesi.

– Jätin tupakit ostamatta ja lyhensin velkaa Jennille, kolmas kertoi.

Tällainen muistin virkistäminen ei olisi ollut mahdollista ilman sosiaalisen median valtavaa voimaa ja nopeutta.

– Sosiaalisesta mediasta on kasvanut uusi naapureiden kyläyhteisö, jossa apua tarvitseva voi saada apua nopeasti ja tehokkaasti. Mikään ei poista perheen pohjatonta tuskaa, mutta perheen läheiset voivat kuitenkin osaltaan hieman helpottaa velkavankeuden tuottamia ongelmia, Staran päätoimittaja Jocka Träskbäck kommentoi.