Alle viisi tuntia nukkuvat yhtä vaarallisia kuin juopuneet

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni tietää, miten surkea olo huonojen tai liian lyhyiden yöunien jälkeen voi olla. Ajatus ei kulje, haukotuttaa ja pää tuntua sumuiselta. Professori Russell Foster kertoo lyhyiden yöunien aiheuttavan yhtä pahan tilan aivoille kuin alkoholin liikakäyttö, joten erikoiset olotilat eivät ihmetytä.

Ison univelan kerrotaan muistuttavan lähes humalaista olotilaa. Oxfordin yliopiston Foster kommentoi Metro-lehden mukaan, että monet aikaisin aamulla heräävät eivät mene kuitenkaan tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Univelka saa aivot käymään heidän kohdallaan niin hitaalla, että he voisivat yhtä hyvin olla alkoholin vaikutuksen alaisena.

Fosterin mielestä univelkaan suhtaudutaan liian kevyesti. Moni pitää vähillä yöunilla pärjäämistä hienona asiana, mikä on Fosterin mukaan todella huono asia. Professori vertaa liian vähän nukkuvan henkilön aivojen toimintaa juoppojen aivoihin, mikä ei kuulosta hyvältä, sillä univelkaiset saavat silti ajaa autoa ja tehdä vastuullisissa työtehtävissä tärkeitä päätöksiä.

Foster kertoo myös, että uneen suhtautumisen pitäisi muuttua radikaalisti. Hänen mielestään liian vähän nukkuville pitäisi nyrpistää samalla tavalla nokkaansa kuin esimerkiksi tupakoijille tai päihteiden käyttäjille, ja pitää liian vähän nukkumista yhtälailla paheena.