Perhe löysi merenpohjasta oikean kulta-aarteen – miljoonalöydön hetki videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalainen perheenisä on löytänyt merenpohjasta arvokkaan aarteen. Eric Schmitt nimittäin löysi merestä 51 kultakolikkoa, joiden arvon arvellaan olevan yli miljoona dollaria. Kolikot löytyivät läheltä espanjalaislaivan hylkyä.

Schmittin perheenjäsenet olivat miehen mukana sukeltamassa kyseisenä päivänä. Metro-lehden mukaan perhe oli päättänyt tutustua Floridan rannikon kupeessa olevaan laivan hylkyyn. Espanjan lipun alla seilannut laiva oli uponnut myrskyssä vuonna 1715.

Oikeudet uponneeseen laivaan kuuluvat Brent Brisbenin omistamalle yritykselle Queens Jewels LLC. Brentin mukaan on mielenkiintoinen yhteensattuma, että arvokas löytö tehtiin päivänä jolloin tuli kuluneeksi 300 vuotta laivan uppoamisesta. Eric Schmittin sukellusretki oli päättynyt tavalla, josta monet sukeltajat haaveilevat.