Vilppiä lottoarvonnassa? Voittonumerot julkaistiin ennen arvontaa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Serbian lottoarvonnassa on sattunut erikoinen tilanne. Suorassa lähetyksessä nimittäin julkaistiin voittonumero, jota ei oltu vielä arvottu. Tapaus on saanut lottoajat hämilleen ja osa epäilee lottoarvontaa lavastetuksi.

Daily Mail -lehden mukaan televisiossa nähty arvonta on poikinut vihaisen palauteryöpyn asiakkailta. Monet ovat varmoja siitä, että arvonnan suorittaneet henkilöt ovat korruptoituneita ja arvontaa on käpälöity etukäteen.

Viranomaiset ovat tutkineet asiaa ja todenneet, että tilanteessa ei ole tapahtunut mitään vilpillistä. Kyseessä oli heidän mukaansa tekninen virhe.

Voittonumero 21 oli ilmestynyt ruutuun vahingossa. Ennen kuin numero ehdittiin poistaa oli kone jo sattumalta arponut kyseisen numeron. Lottoajat ovat suhtautuneet viranomaisten antamaan selitykseen skeptisesti. Monet veikkaajista ovat menettäneet luottamuksensa järjestelmään kyseisen mokan takia.