Taiteilija piirsi tarantellan – oma perhekin luuli aidoksi

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kolmiulotteinen piirros tarantellasta oli saanut taiteilijan perheenjäsenten niskavillat nousemaan pystyyn. Paperille loihdittu piirros lintuhämähäkistä oli nimittäin niin aidon näköinen, että se meni heille täydestä.

Taiteilija on kuvannut hauskan kotivideon perheen nuorimpien huiputtamisesta. Lapset eivät kyseenalaistaneet näkemäänsä vaan uskoivat, että paperin päällä oli oikea hämähäkki.

Yksi perheen pienistä tytöistä päätti kuitenkin lopulta rohkaistua. Hän halusi selvästi suojella perhettään, sillä hän yritti liiskata paperilla olevan tarantellan. Tytön ihmetykseksi mitään ei tapahtunut ja sitten hänkin näytti huomaavan, että hämähäkki olikin vain piirretty taideteos.