Leffamainos pieleen – jättimäinen Kätyri aiheutti liikennekaaoksen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Itse ilkimys -elokuvan keltaiset, haalareihin pukeutuneet Kätyri-hahmot saivat taannoin oman animaatioelokuvansa. Hahmoihin on ollut vaikea olla törmäämättä katukuvassa elokuvan mittavan mainoskampanjan vuoksi. Nyt jättiläismäinen Kätyri-hahmo on aiheuttanut erikoisen tilanteen Irlannissa.

Sunnuntaina 2. elokuuta Dublinin Santryn alueelle pystytetty puhallettava Kätyrit-hahmo irtaantui pidikkeistään, ja lähti tuulen kuljettamana kohti läheistä autotietä. The Journal -lehden mukaan noin 10 metrin korkuinen keltainen hahmo aiheutti paniikkia liikenteessä pyöriessään tiellä autojen seassa.

Hämmentävästä tilanteesta nähtiin alun perin vain paikallaolijoiden kuvia. Nyt Youtubessa on kuitenkin julkaistu myös välikohtauksen aikana liikenteessä kuvattu video. Näky on kuin katastrofielokuvassa jättiläismäisen keltaisen hahmon vyöryessä autojen yli ja ihmisten paetessa sitä henkensä edestä.