Haloo Helsinki! jää tauolle – teki listahistoriaa radioissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi jo vuosia sitten noussut Haloo Helsinki! on kiertänyt kesän ajan aktiivisesti festivaaleja. Yhtyeen vuosi 2015 huipentuu kahteen loppuunmyytyyn konserttiin Helsingin Hartwall Arenalla lokakuussa, jonka jälkeen bändi jää vuoden tauolle.

Haloo Helsinki! on nyt tehnyt historiaa, sillä sen tuorein single Pulp Fiction on jo viides peräkkäinen radiolistan ykkössingle Kiitos ei ole kirosana -albumilta. Viime viikolla Haloo Helsinki! piti hallussaan samanaikaisesti radiolistan kahta ensimmäistä sijaa kappaleilla Kuussa tuulee ja Pulp Fiction

Molemmat saavutukset ovat historiallisia, sillä millään artistilla tai yhtyeellä ei ole aiemmin ollut viittä peräkkäistä radiolistan ykköseksi noussutta singleä samalta albumilta tai kaksoisjohtoa radiolistalla. Haloo Helsinki! on myynyt tuplasti triplaplatinaa kahdella edellisellä albumillaan.