The Notebook -elokuvasta televisiosarja

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippusuosion saavuttaneesta 2014 vuonna julkaistusta The Notebook -elokuvasta ollaan suunnittelemassa televisiosarjaa. Ryan Goslingin ja Rachel McAdamsin tähdittämä rakkaustarina sai aikoinaan paljon ihastelua osakseen.

The Notebook on edelleen monien mielestä yksi parhaista romanttisista elokuvista. Tuottajat ovat olleet nyt sitä mieltä, että ihmiset kaipaavat jälleen romantiikkaa ja kuuluisa rakkaustarina jatkoa.

Suunnitteilla ja pilotointivaiheessa oleva televisiosarja syventyy tarkastelemaan yhteen palanneiden rakastavaisten, Noahin ja Allien, suhdetta ja arjen haasteita toisen maailman sodan jälkeiseen aikaan sijoittuvassa Pohjois-Carolinassa.

The Notebook -elokuvan jälkeen sekä Goslingin että McAdamsin näyttelijän urat lähtivät lentoon, joten on hyvin epätodennäköistä, että samaa näyttelijäkaksikkoa nähtäisiin tulevassa sarjassa, vaikka moni katsoja saattaisi sitä toivoakin.

Televisiosarja odottaa vielä viimeistä vihreän valon saamista, mutta Variety-lehden mukaan tuotannon hyväksyntä tämän sarjan kohdalla on vain pelkkä muodollisuus, sillä televisiosarja on Nicholas Sparks Productions -tuotantoyhtiön ja Warner Brosin yhteistuotanto.