Punapäät ensikerran ruskettuneina – yllättyivät itsekin näystä

Terveys · Annukka Heikkilä

Kesäisin lämpimän auringon paahtaessa moni haluaa makoilla rannalla uima-asuissaan ja ottaa iholle aurinkoa. Ruskettuminen on monelle ihmiselle itsestäänselvyys, mutta todella vaaleille ja punapigmenttisille ruskettuminen voi olla asia, jota he eivät koskaan tule kokemaan.

BuzzFeedYellow-kanava on julkaissut YouTube-tilillään videon, jossa he ovat antaneet punahiuksisille ihmisille heidän koko elämänsä ensimmäiset suihkurusketukset.

Suihkurusketukseen pääsevät miettivät jo etukäteen, miltä he voisivat mahdollisesti näyttää, sillä he eivät koskaan ole nähneet ruskettunutta punahiuksista ihmistä. Testihenkilöt olivat todella yllättyneitä lopputuloksen luonnollisuudesta ja siitä, miten ruskealta heidän ihonsa näytti.

He ovat olleet aina kalpeita eikä heille ole tullut mieleenkään, että suihkurusketus voisi olla yksi vaihtoehto päivettyneempään ihoon. Vaikka he olivatkin lopputulokseen melko tyytyväisiä, he eivät kuitenkaan jaksaisi nähdä samanlaista vaivaa ruskettumisen eteen uudelleen koska ovat täysin tyytyväisiä kalpeinakin.