Näin seksikkäät alusvaatteet muuttuivat 100 vuodessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nettivideoissa on päästy seuraamaan, miten ihmisten erilaiset kauneusihanteet ja pukeutumistrendit ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana eri puolilla maailmaa. Mode.com -sivuston tuorein video tiivistää, mikä on ollut naisten seksikkäiden alusvaatteiden määritelmä eri aikoina.

Video alkaa vuodesta 1915, jolloin alusvaatemuoti oli vielä melko kesyä – polven yläpuolelle ulottuva yöpaita olisi ollut monille tuohon aikaan liian säädytöntä. Vuosikymmenten vaihtelu toi tullessaan rohkeammat lyhyet hameet ja rintaliviit, ja 40-luku puolestaan glamour-henkiset sukkahousut ja pitkät yötakit.

Vuosisadan puolivälistä lähtien muoti on vaihdellut kaksiosaisista alusvaatteista yöpaitoihin, 80-luvun bodyihin ja 90-luvun korsetteihin. Videon perusteella nykyinen käsitys naisten seksikkäistä alusvaatteista on sekoitus uutta ja vanhaa. Vaikka muoti muuttuu jatkuvasti, päättyy video rohkaisevaan toteamukseen: Itsevarmuus on aina seksikästä.