Kun lapsiperheessä tulee hiljaista…. Tämä näky odotti äitiä keittiössä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pienten lasten kanssa talossa ei ole koskaan hiljaista hetkeä. Jos hiljainen hetki kuitenkin tulee silloin, kun lapset ovat keskenään toisessa huoneessa leikkimässä, vanhemmat tietävät usein lastensa olevan tekemässä jotain kiellettyä.

Eräs äiti löysi pienen tyttärensä ja vauvansa keittiöstä melkoisen sotkun keskeltä. Perheenäiti oli tullut keittiöön katsomaan, mitä kolmevuotias Emily ja puolitoistavuotias Ethan oikein puuhailevat keskenään. Äiti sai huomata, että taiteellinen Emily oli löytänyt maapähkinävoipurnukan, saanut sen auki ja käyttänyt pikkuveljeä tyhjänä kankaanaan.

Videolla Emily on valellut pienen Ethan-pojan päästä varpaisiin maapähkinävoilla. Poika istuu pöydällä tyytyväisenä ja saa hädin tuskin silmiään auki levitteen valuessa pitkin pikkuisen kasvoja. Äiti osasi ottaa tilanteen todella rauhallisesti, mutta kehotti Emilyä pitämään tämän kuitenkin viimeisenä kertana kun sotkee pikkuveljensä.