Huvittava näky: Periksiantamaton koira roikkui ikkunasta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Monien muiden koirien tavoin pieni beaglen pentu viihtyi parhaiten autossa avonaisen ikkunan vieressä. Tuulenvireen haisteleminen ja maisemien vaihtumisen seuraaminen oli koiralle nautinto. Harmittavan usein nautinnon esteenä oli kuitenkin suljettu auton ikkuna.

Koiranomistajat olivat panneet merkille, että koiralla oli hauska tapa estää auton ikkunaa nousemasta. Beagle nimittäin piti lujasti kiinni ikkunan reunasta toivoen sen laskeutuvan.

Koiran tempauksesta on julkaistu netissä video, jossa omistaja hassuttelee koiransa kustannuksella. Omistaja alkoi hiljalleen sulkea ikkunaa. Koira yritti estää ikkunan sulkeutumisen tarttumalla siitä kiinni tassuillaan. Koiran voimat eivät riittäneet ja se joutui lopulta luovuttamaan. Ilmeen perustueella pettymys oli karvas.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.