Retkeilijä ei ollut uskoa silmiään – kuvasi sinipäisen karhun metsässä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kanadan Missionissa liikkuneen valokuvaajan ajomatka keskeytyi erikoisen eläinhavainnon takia. Silvermeren järven kupeessa näyttäytyi karhu, jonka pää oli sininen. Valokuvaaja kaivoi kameransa esiin ja taltioi havaintonsa videolle.

Smith oli havainnosta innoissaan, sillä hän oli kuullut monia tarinoita sinipäisestä karhusta. Myyttisten tarinoiden olento oli hänen mukaansa viimein löytynyt.

Missionissa työskentelevät puistonvartijat ja eläinasiantuntijat ovat nähneet videon. Metro-lehden mukaan he ovat yhtä mieltä siitä, että karhuemossa ei ole mitään yliluonnollista.

Asiantuntijoiden mukaan karhu on kastanut päänsä jonkinlaiseen väriaineeseen. Sininen väri ei ole heidän mielestään luonnossa syntynyt, vaan karhu on todennäköisesti ollut tekemisissä tunnistamattoman kemikaalin kanssa.