Taapero näki autotallin nosto-ovien avautuvan – reaktio vailla vertaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapset kokevat kasvaessaan monia uusia asioita päivittäin ja ihmeteltävää riittää. Varsinkin monet liikkuvat asiat ovat sellaisia, jotka saavat pienen taaperon silmät pyörähtämään päässä. Niin kävi tälläkin kerralla, kun lapsi näki autotallin oven avautuvan.

YouTube-videolla nähdään ihastuttava tilanne, jossa pieni taapero pääsee ensimmäistä kertaa näkemään ja kokemaan todella mielen räjäyttävän tilanteen. Lapsi pääsee näkemään, kuinka hänen äitinsä avaa autotallin nosto-oven pelkällä napin painalluksella.

Lapsi ihmettelee avautuvaa ovea suu auki ja katsoo videota kuvaavan henkilön suuntaan ihan kuin varmistaakseen, että hänkin näkee saman. Kun autotallin ovi on kokonaan auki poika huutaa vielä kannustavan huudon perään äidilleen tiedoksi, että hän suoriutui hienosti vaativasta tehtävästään.