Lapsi hylättiin kadulle – koira pelasti imettämällä pienokaista

Viihdeuutiset · Annika Kela

Arican kupeessa sijatsevalta romuttamolta Chilessä on löydetty hylätty pikkupoika. Kaksivuotias taapero oli jätetty oman onnensa nojaan pieneen hökkeliin romuttamon keskellä. Lapsen onneksi paikalla oli pentueen saanut koiraemo.

Metro-lehden mukaan Reina-niminen koira huolehti lapsesta siihen asti, että hänet löydettiin. Viranomaisten mukaan poika oli yllättävän hyvässä kunnossa. Taaperon löytäneet paikalliset olivat nähneet, että Reina imetti lasta.

Pelastuslaitoksen mukaan ei ole mahdoton ajatus, että lapsi selviäisi päiviä koiraemon maidon avulla vaikkakin he pitävät sitä epätodennäköisenä. Viranomaiset ovat löytäneet pojan vanhemmat mutta ainakaan toistaiseksi ketään ei ole pidätetty. Poika toimitettiin sairaalaan hoidettavaksi ja nyt hänet on toimitettu sijaiskotiin. Paikallisten mukaan Reina-koira on sankari, jonka kuuluisi saada palkinto esimerkillisestä teostaan.