Poika versioi Trap Queen -hitin – fanit raivostuivat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tunnettujen ja kansainvälisiksi hiteiksi nousseiden kappaleiden versioiminen on aina hieman riskialtista puuhaa. Monet kuuntelijat ovat tarkkoja omista lempikappaleistaan ja muiden laulamina ne saattavat tuntua menneen pilalle uuden sovituksen myötä.

George Dalton -niminen poika on tehnyt version Fetty Wapin suositusta Trap Queen -kappaleesta, mikä on saanut monet lähes raivon partaalle. Kappale on kirjoitettu uudelleen niin, että lyriikat sopivat paremmin nuoren pojan suuhun.

Kappale kertoo omenapiirakan paistamisesta tytön kanssa, mikä ei ole miellyttänyt alkuperäistä Trap Queen -kappaletta fanittavia laisinkaan. George Daltonin versioon on tehty myös musiikkivideo, jonka eteen on nähty paljon vaivaa.

Poika laulaa ja esiintyy hyvin, mutta aikuiset Fetty Wapin kannattajat ovat hermostuneet liian rajusta muokkaamisesta ja siitä, että lapsi on ylipäätään laitettu versioimaan kyseistä kappaletta. Dalton on joutunut Twitterissä melkoisen myllytyksen keskelle versiollaan, mutta toivottavasti tästä poikii nuorelle miehelle vielä kaiken negatiivisen huomion lisäksi myös jotain positiivista.