Transsukupuolinen nainen kuin ilmetty Kim Kardashian

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Seurapiirikaunotar Kim Kardashianin (kuvassa) tavamerkkinä voidaan pitää naisen uhkeaa takamusta. Vain harva nainen omistaa yhtä loistokkaat pakarat, ja julkkistähti toimii monen leveälanteisen neitokaisen esikuvana.

Nyt takapuolten täyttämään kehään astuu transsukupuolinen Thalia Almodovar, joka on kuluttanut yhteensä yli 95.000 euroa kauneusleikkauksiin. New Yorkin Manhattanin kaduilla ihailua osakseen herättävä pyöreäpeppuinen Thalia on tietoisesti muokannut ulkonäköään Kanye Westin vaimon näköiseksi.

Hän on kuluttanut pelkästään vaatearsenaaliinsa uuden henkilöauton verran rahaa, huikeat 28.000 euroa. Hän haluaa näyttää ikoniltaan viimeistäkin piirua myöten ja yhdennäköisyys tunnettuun kaunottareen on selvä. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Thalia syntyi pojaksi 28 vuotta sitten.

– Olen lapsesta saakka tiennyt olevani nainen. Itkin ja potkin, koska en halunnut mennä poikien vessaan koulussa. Tahdoin tyttöjen vessaan. Ihmisillä on toisinaan vaikeuksia ymmärtää minua, Thalia kertoo Barcroft TV:n haastattelussa.

Nainen aloitti Kardashianiksi muuntautumisen kuultuaan kehuja ulkonäöstään. Sittemmin hän on käynyt läpi monta kauneusleikkausta. Kaksoisolentona olemisessa on myös kääntöpuoli: Hän ei pääse irti Kim Kardashianin roolista koskaan.

– Ihmiset lähestyvät minua ainoastaan ulkonäköni takia, tummaverikkö harmittelee.

Thalia vinkkaa haastattelun lopuksi olevansa vapailla markkinoilla, mikäli miehet kiinnostuivat superjulkkiksen kaksoisolennosta romanttisessa mielessä. Kerroimme hiljattain täyskäännöksen elämässään tehneestä Shahira Barrysta, joka vaihtoi opettajan työn kaksoisolentona esiintymiseen. Irlantilaisnainen työskentelee tätä nykyä superjulkkis Kim Kardashianin virallisena kaksoisolentona. Kim voisi palkata myös videolla esiintyvän Thalian tehtävään.