Neljävuotias ihmettelee: Isä ei ymmärrä alkuunkaan häitä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

JoJo-nimellä kutsuttu Joanna Lomelino -niminen pikkutyttö on muuttumassa YouTubessa hurjaa vauhtia todelliseksi nettisensaatioksi. Tyttö ripittää isäänsä milloin mistäkin asiasta ja tekee sen niin vakuuttavasti, että on saanut samalla kaikki muutkin aikuiset oman isänsä lisäksi pikkusormensa ympärille.

Näimme aiemmin hauskan tapauksen, kun tyttö perusteli isälleen, minkä vuoksi isä ei saa kutsua häntä prinsessaksi. Nyt neljävuotiaalla JoJolla on painavaa asiaa häihin liittyen, sillä tytön mielestä isä ei saa puhua häistä, koska hän ei selvästikään ymmärrä häitä tai tiedä mitä häissä tapahtuu.

JoJo on saanut häissä tärkeän tehtävän toimia kukkaistyttönä, ja ottaakin oman toimeksiantonsa hyvin vakavasti. Tyttö pelkää, että isä tulee nolaamaan hänet kutsumalla tytön nimeä silloin, kun tyttö on kävelemässä kirkon käytävää pitkin. Tytön pitämän luennon jälkeen isä taisi kuitenkin viimein ymmärtää, että JoJoa ei saa häiritä hääseremonian aikana.

Uusimmat