Naisräppäri sekosi lentokoneessa – matkustaja kuvasi videolle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Azelia Banks on amerikkalainen räppäri, laulaja ja laulunkirjoittaja. 24-vuotias Banks on tehnyt musiikkia jo vuosien ajan, mutta nousi kunnolla isomman yleisön suosioon viime vuonna kappaleellaan 212.

Banks on kuitenkin harvemmin uutisotsikoissa musiikkinsa vuoksi vaan kohahduttaa lähinnä räiskyvällä persoonallaan ja tulisella tempperamentillaan.

Yksi samalla lennolla ollut matkustaja on julkaissut Azelia Banksista videon, jossa nainen raivostuu stuerteille. Azelia Banks on joutunut väsyneenä kahakkaan stuertin kanssa eikä suostu luopumaan laukustaan lennon ajaksi. Stuertti on ilmeisesti nostamassa laukkua laukkuhyllylle, mikä ei sovi tähdelle alkuunkaan.

Hetken ajan kuluttua tilanne alkaa tulistumaan ja miehen avuksi rientää myös toinen stuertti. Azelia Banks menettää hermonsa totaalisesti ja alkaa nimittelemään miehiä todella alentavaan ja homofobiseen sävyyn. Nainen kertoi videolla olevansa väsynyt ja haluavansa vain kotiin, mutta väsymyskään ei riitä syyksi tällaiseen käytökseen.