Ärsyttääkö sporttimuoti? Rakastat ehkä tätä parodiavideota

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Fitness-trendi on saanut aikaan melkoisen muutoksen ihmisten ajatuksissa kauneusihanteista ja ruokailutottumuksista. Trendi on nostanut terveelliset elämäntavat suosituimmaksi kuin koskaan, minkä lisäksi sporttista ilmettä on alettu hakemaan myös pukeutumisessa.

Urheiluvaatteita näkee päivittäin sellaisilla ihmisillä, jotka eivät välttämättä ole edes tulossa urheilemasta tai menossa tekemään mitään siihen liittyvää.

Van Vuuren Bros on tehnyt hauskan parodian naisista, jotka käyttävät urheiluvaatteita arkena ilman, että tekisivät mitään urheiluun viittaavaa. Moni nainen voi varmasti samaistua joko videolla näkyviin esimerkkeihin tai tietää tuttaapiiristään jonkun henkilön, joka käyttää aina urheiluvaatteita. Sporttinen muoti on näyttänyt ärsyttävän videon tekijöitä, jotka ovat tuoneet ärsytyksensä hauskalla tavalla ilmi.

Muoti on muuttunut urheilullisempaan suuntaan, ja esimerkiksi siistit lenkkaritkin sopivat nykyään lenkkipolkujen lisäksi myös kaupungille. Moni urheileva henkilö pitää sporttista muotia hyvännäköisenä, mutta osa vie tyylinsä niin ääripäähän, että näyttää olevan aina menossa kuntosalille.