Sokea mies paljasti: ”Rakastan koskea näitä”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kun ihminen menettää yhden aisteistaan, muut aistit herkistyvät ihmisen joutuessa luottamaan niihin entistä enemmän. Tommy Edison on ollut syntymästään asti sokea eikä hän tiedä, miltä näkeminen tuntuisi. Uusimmalla videollaan Edison kertoo, miltä koskettaminen hänestä tuntuu.

Tommy Edison kuvailee uudella YouTube-videollaan, mitkä ovat hänen mielestään miellyttävimpiä kosketeltavia asioita. Moni voi varmasti olla Edisonin kanssa videolla luetelluista asioista samaa mieltä, mutta ei ole välttämättä tajunnut edes kiinnittää aiemmin huomiota siihen, miltä tietyt asiat tuntuvat.

Edison kertoo, että nopat ovat käsissä mukavan tuntuisia. Ne ovat kiinnostavaa materiaalia ja niistä voi tuntea numerot. Miehen mielestä myös kukat tuntuvat käsissä hyvältä ja tuore paksu setelinippu tuntuu mukavan jämäkältä. Edison kertoi myös, että kulhollinen jauhoja tuntuu käsissä hyvältä, koska jauhot ovat silkinpehmeitä ja valuvat sormien välistä.