Paidan silitys ilman silitysrautaa – tämä niksi pelastaa miehet

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ainakin suurin osa naisista tietää, että arkipäiväisiä tavaroita voi käyttää myös työkaluina. Tavallinen veitsi toimii erinomaisena ruuvimeisselinä, käsipaino vasarana ja pullot saa auki vaikkapa korkokengän korolla. Kuinka silitetään paita ilman silitysrautaa?

Vastaus on yksinkertainen: Käytä hiustenkuivaajaa. Esimerkiksi reissuun lähtiessä matkalaukkuun pakattu paita saattaa näyttää ryppyiseltä, vaikka olisi roikkunut yön yli henkarissa. Ripusta paita tai muu vaatekappale kylpyhuoneeseen aamusuihkun ajaksi ja kuivaa rypyt suoriksi hiustenkuivaajalla.

Vinkki toimii parhaiten puuvillasta valmistettuihin vaatteisiin. Kuivaajan kanssa tulee olla varoivainen, sillä osa tekstiileistä menee pilalle liian kuumasta. Uskaliaimmat ovat käyttäneet jopa suoristusrautaa esimerkiksi paidankaulusten oikomiseen.