Tutkimus vahvisti: Viski pidentää ikää ja parantaa elämänlaatua

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Alkoholi on paljon muutakin kuin Turmiolan Tommin lempijuoma. Suomalaisia holhoavat tahot eivät välttämättä näe kuningasjuoman hyötypuolia. Alkoholin vaarojen sijaan tulisi keskittyä sen ympärillä olevaan rikkaasen tapakulttuuriin, ja opettaa sitä enemmän myös suomalaisille.

Suomessa on totuttu vetämään kännit perjantaisin saunan jälkeen. Tai niin ainakin väitetään, vaikka tällainen käyttäytyminen on huomattavasti vähentynyt nuorten aikuisten keskuudessa. Ihmiset ovat nykyään kiinnostuneita juomastaan alkoholista, oli sitten lasissa olutta, viiniä, rommia tai viskiä.

Juomien historia, alkuperä, raaka-aineet ja panimoprosessi ovat suosittuja keskustelunaiheita, sillä alkoholia arvostetaan. Viski on yksi väkevistä alkoholijuomista, joka on saanut oman fanikuntansa. Suomessa viskiharrastajien oma verkkopalvelu on Viskiniekka.

Toiset suosivat ylämaan viskejä, kun osa haluaa nauttia savuisempia Islayn juomia. Kohtuudella nautittuna viskillä on myös terveysvaikutuksia. Lifehack-sivusto kertoo, että vähäsokerinen viski on laihduttajan ja diabeetikon valinta. Lisäksi viskissä on antioksidantteja, jotka edistävät sydämen hyvinvointia ja alentavat kolesterolia.

Viskissä on myös runsaasti ellagiinihappoa, jonka tiedetään suojaavan syövälle altistavilta karsinogeeneiltä. Pienet viskimäärät estävät myös Alzheimerin tautia ja dementiaa sekä vähentävät sydänkohtausriskiä. Kohtuukäyttö lievittää lisäksi stressiä ja parantaa ruoansulatusta.