Kuolemaantuomitun viimeinen ateria oli 5 000 kilokaloria pikaruokaa – teloitus peruttiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kuolemaantuomittu Richard Glossip on tuomittu 1997 vuonna Oklahoma City -motellin omistajan taposta. Glossip valitti teloitustuomiostaan, mutta valitus hylättiin. Mies ei saanut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa suunnittelemaan viimeistä ateriaansa, joka olikin melkoinen roskaruoan ylistysjuhla.

Glossip söi viimeisenä aterianaan 5.000 kilokalorin edestä roskaruokaa. Viimeinen ateria sisälsi muun muassa pizzaa, hampurilaisia sekä kala ja ranskalaiset -annoksen, jotka olivat Pizza Hut ja Wendy’s -ravintoloiden ruokalistoilta tilattu.

Jättimäisen aterian jälkeen Glossip sai kuulla, että hänen teloituksensa olikin siltä päivältä peruttu ja siirretty toiseen ajankohtaan. Vankila oli vahingossa tilannut kuolettavan pistoksen sijasta ruiskullisen väärää lääkettä, minkä vuoksi teloituspäivää jouduttiin siirtämään 37 vuorokaudella.

Uutinen on Glossipia ajatellen hyvä, sillä ihmiset ovat alkaneet Metro-lehden mukaan kampanjoimaan tuomion lieventämisen puolesta. Glossip on saanut hieman lisäaikaa elämälleen ja pienen toivonkipinän sen suhteen, että teloituspäätöksen vuoksi mieltään osoittavat saisivat päättäjät muuttamaan hänen tuomionsa.