Rattijuopon matkalle päätös: Ajoi poliisilaitoksen ikkunasta sisään

Viihdeuutiset · Annika Kela

Uudessa-Seelannissa kaahanneen rattijuopon matka päättyi odottamattomalla tavalla. 43-vuotias kuski nimittäin ajoi Taumarunuin poliisilaitoksen ikkunasta sisään. Viranomaisten mukaan kuski oli menettänyt autonsa hallinnan ajaessaan poliiseja pakoon.

Daily Mail -lehden mukaan viranomaiset olivat vain hetkeä aiemmin saaneet ilmoituksen räikeän oranssilla ajoneuvolla kaahailevasta henkilöstä. Poliisien yllätykseksi ajojahti tyssäsi lyhyeen, sillä rattijuoppo törmäsi karkumatkallaan poliisilaitoksen lasiseinään.

Laitos oli yöaikaan suljettu, joten kukaan ei onneksi loukkaantunut rytäkässä. Rattijuoppo selvisi onnettomuudesta myös loukkaantumatta, mutta hän aiheutti törmäyksellään yli 10.000 dollarin vahingot. Kuski pidätettiin onnettomuuspaikalla ja hän tulee pian saamaan tuomion toilailustaan.