8 asiaa, joita miehet tekevät ennen intiimiä kanssakäymistä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin asioita, joita naiset tekevät ennen intiimiä iltaa. Miesten lista näyttää jokseenkin samanlaiselta siivouksineen ja peseytymisineen, mutta eroavaisuuksiakin löytyy. Miehet esimerkiksi vaihtavat vaatteita naisia useammin ennen ”jahtiin” lähtemistä.

Yksi asia on ehdottomasti miesten juttu ennen seksiä. He nimittäin asettavat kondomeja helposti saatavilla oleviin paikkoihin. Kondomit eivät kuitenkaan saa olla näkyvillä tai homma saattaa kaatua liian selkeään viestiin. Lisäksi miehet nyppivät rintakarvojaan nännipihoilta, koska pelkäävät naisten ällöävän niitä.

Homomiehet valmistelevat itseään heteromiehiä enemmän seksiaktia varten, ja myöntävät näkevänsä erittäin paljon vaivaa. Yhteistä kuitenkin on, että kaikki miehet valitsevat parhaimmat kalsarinsa jalkaan ja siivoavat asuntonsa. Osa miehistä käy salilla ennen iltaa ainoastaan siksi, että voivat sanoa käyneensä siellä ja jotta lihakset näyttäisivät mahdollisimman suurilta.