Nainen raivostui karhulle – yllätti rikkomassa kajakkia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Mary Maley oli Alaskassa melontaretkellä. Naisen oli tarkoitus meloa ja patikoida Alaskan Ketchikanista Petersburgiin asti, mutta mustakarhu tuli pysäyttämään naisen matkan hyökkäämällä Maleyn kajakin kimppuun.

Nainen yritti käskyttää karhua lopettamaan ja poistumaan alueelta, mutta valitettavasti karhu ei ymmärtänyt naisen huutamista. Maley oli melonut kajakilla rantaan ja vienyt tavaransa mökkiin. Mökiltä naisen oli tarkoitus jatkaa eteenpäin patikoiden, mutta retki saikin yllättävän käänteen naisen kuullessa erikoista kolinaa ulkoa.

Nainen näki rannassa karhun hänen kajakkinsa kimpussa, jolloin Maley menetti hermonsa totaalisesti.

Kajakki oli naisen ainut keino päästä alueelta pois, minkä vuoksi hän oli hätääntynyt nähdessään karhun rikkomassa kajakkia. Karhun hyökkäys oli videon loppumisen jälkeen jatkunut vielä kymmenen minuuttia, minkä jälkeen kajakki oli käyttökelvoton. Nainen pystyi onneksi uimaan toiselle rannalle, josta hän oli onnistunut hälyttämään itselleen apua.



Kuva YouTube