Isac Elliotin single soittoon Yhdysvalloissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa tänä vuonna useampaan otteeseen vierailleen Isac Elliotin hitti Baby I sai eilen ensisoittonsa Yhdysvalloissa suositulla Radio Disneyllä. Radio Disney tulee soittamaan kappaletta kolme kertaa päivässä, ja Isac on tehnyt Disneylle myös exclusiivisen akustisen esiintymisen.

Yhteistyöt Radio Disneyn kanssa jatkuvat Isacin matkustaessa Los Angelesiin lokakuun lopussa. Yhdysvaltojen markkinoita varten Baby I –kappaleelle julkaistiin myös uusi Erik Whiten ohjaama musiikkivideo, jonka nyt myös Radio Disney ottaa levitykseensä.

– Tosi mahtavaa että jenkeissäkin tykättiin biisistä ja että sain tehdä siihen uuden videon. Olen vetänyt biisin siellä akkaristi kokouksissa ja se on saanut tosi hyvää palautetta mikä on hauskaa. Se on edelleen tärkeä biisi mulle, Isac Elliot kommentoi.

Emma-palkittu Isac Elliot on julkaissut kaksi albumia, Wake Up World (2013) ja Follow Me (2014). Ainoana suomalaisena artistina Isac on voittanut kahdesti peräkkäin MTV:n myöntämän Best Finnish Act -palkinnon, päässyt kahdesti arvostetun Billboard-lehden listoille.