Läpimurto: Vanhuusiän sokeutumiseen parannuskeino

Terveys Viihdeuutiset · Annika Kela

Iso-Britannian kansallinen terveydenhuolto on ilmoittanut, että joukko brittilääkäreitä ovat onnistuneet parantamaan sokeutuneen potilaan. Lääkärit uskovat, että vanhuusiän sokeutuminen voidaan tulevaisuudessa välttää kantasolu-operaatiolla.

Daily Mail -lehden mukaan silmänpohjan ikärappeuma on yleisin syy ihmisten sokeutumiselle vanhassa iässä. Sokeutuminen johtuu siitä, että verkkokalvon solut vaurioituvat herkemmin iän myötä. Lääkärit ovat onnistuneet parantamaan sokeuden korvaamalla verkkokalvon vaurioituneet solut kantasoluilla.

Silmänpohjan ikärappeuman aiheuttaman sokeuden parannuskeino kehitettiin Lontoon yliopistossa. Silmälääkärit ovat suorittaneet operaation 60-vuotiaalle potilaalle ja sen seurauksena hänen näkönsä palautui. Lääkärit aikovat tarkkailla potilaan näkökykyä joulukuuhun asti, ennen kuin he virallistavat läpimurron.

Operaatio kesti lääkäreiden mukaan 45 minuuttia. Asiantuntijat uskovat, että jo kahdessa vuodessa operaatiosta tulee käytäntö sokeutuvien potilaiden hoidossa. Tutkijoiden ansiosta silmänpohjan ikärappeuman aiheuttama sokeus tulee todennäköisesti jäämään pian historiaan.